Tatu Härkönen jatkaa Iskussa

27.6.2017 klo 18:00

Kuvaaja: Jyri Kivimäki
Kuvaaja: Jyri Kivimäki

Keskitorjuja Tatu Härkönen on tehnyt jatkosopimuksen Iskuun. 24-vuotias Härkönen aloittaa kuudennen kautensa Iskun paidassa, joten ainakin Isku-kausien lukumäärässä mitattuna hän kuuluu ehdottomasti joukkueen kokeneimpaan kaartiin.

Aiemmin Isku on julkaissut sopimukset kokeneiden paluumuuttajien Matti Hietasen ja Tomi Mutkan kanssa, ja myös muu joukkue on muotoutumassa lopulliseen kokoonpanoonsa. Kokeneiden rinnalla tullaan näkemään nuoria, lupaavia pelaajia.

- Ihan mukavaa, että kokeneempia pelaajiakin tulee rinnalle. Viime kaudella olin aluksi joukkueen vanhin pelaaja, kunnes saimme vahvistuksia. Nyt joukkueessa on oikeasti sellaisiakin pelaajia, jotka ovat pelanneet paljon ja kovissa porukoissa, Härkönen toteaa. 

Härkönen pelasi ensimmäisen kautensa Iskussa kaudella 2012-2013, jolloin myös Tomi Mutka ja nykyinen päävalmentaja Oskar Muurinen pelasivat joukkueessa. Sen jälkeen Korian Ponnen kasvatti on ottanut vuosi vuodelta yhä enemmän vastuuta Iskun keskipelistä. Viime kaudella Härkönen nappasi lähes 70 torjuntaa ja syötti 30 ässää.

- Olemme pelanneet Oskun kanssa yhdessä ensimmäistä kertaa A-junioreissa, kun Järvenpään Blues-Volleylla ja Korian Ponnella oli yhteinen joukkue. On uusi tilanne olla sellaisen valmennettavana, jonka kanssa on pelannut, mutta ei se ole ongelma. Osku on tuonut treeneihin uusia tuulia ja uutta näkökulmaa, Härkönen sanoo.

Vaikka Härkönen ei tulevalla kaudella olekaan enää joukkueen vanhin pelaaja, hän tulee silti kuulumaan kokeneimpiin liigapelaajiin ja rooli joukkueessa on sen mukainen.

- Koen että roolini on potkia nuoria eteenpäin. Toisaalta se myös motivoi, kun joukkueessa on nuoria pelaajia, jotka täytyy päihittää etteivät he tule ohi, Härkönen sanoo.

Härkönen opiskelee lentopallon ohessa Tampereen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta, ja on valmistumassa ensi talvena tradenomiksi.