Lakkapää vaikeutti pudotuspelihaaveita

11.3.2017





Isku taisteli viimeiseen asti voitosta Team Lakkapäätä vastaan Pyynikillä, mutta lopulta rovaniemeläiset käänsivät ottelun itselleen erin 1-3 (25-19, 22-25, 20-25, 30-32). Lopputulos tarkoittaa sitä, että Iskun taistelu pudotuspelipaikasta vaikeutui.

Tappion myötä pudotuspelipaikka ei ole enää Iskun omissa käsissä. Paikka kahdeksan parhaan joukossa edellyttää Leka Volleyn tappiota sarjajumbo Liiga-Riennolle ja kolmantena olevalle Sampo Volleylle. Lisäksi Iskun pitää voittaa ensi lauantain päätösottelussa Raision Loimu.

Mikäli Loimu kaataa sunnuntaina Vantaa Ducksin, Isku tarvitsee päätösottelusta voiton välttääkseen liigakarsinnat.

Ennen ottelun alkua Isku kunnioitti viime torstaina kuolleen Juhani Vesasen muistoa. Vesanen oli Iskun pitkäaikainen taustavaikuttaja ja manageri, ja voitti pelaajaurallaan Iskussa Suomen mestaruuden 1988. Vesasen pelipaita on nostettu Pyynikin palloiluhallin kattoon. Paikalla ottelussa olivat myös Juhani Vesasen pojat Lasse, Anssi, Ossi ja Jussi.

Isku aloitti ottelun hyvin ja vei ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen Lakkapää hallitsi lähes ottelun loppuhetkille asti. Illan jännittävimmät hetket nähtiin neljännessä erässä, kun Isku taisteli voitosta kaikin voimin.

Lakkapää otti lopulta voiton paljolti vahvan keskipelinsä ansiosta. Varsinkin keskitorjuja Andre Brown (19/+12) aiheutti Iskulle ongelmia. Brown hyökkäsi 21 passista 15 pistettä 71% tehoilla ja otti kolme torjuntaa.

­ – Yritimme pysäyttää ja vaimentaa vastustajan ykköstempoa, mutta emme onnistuneet. He tulivat liian korkealta ja käännöt oli liian tarkat. Mäkisen Sakari ja Toiviaisen Tapio kantoivat meidät tähän asti ja Härkösen Tatu teki omalta osaltaan ihan hyvän työn. Vastaanotto ei omalta osaltaan mahdollistanut yhtään enempää ykköstempohyökkäystä. Loppu oli jännä, mutta olisi ollut kiva päästä kokeilemaan taas viidettä erää, että miten siinä käy, tiivisti Iskun valmentaja Jussi Heino.

Lakkapää aloitti neljännen erän vahvasti, ja johti erää selvästi vielä 12-18 -tilanteeseen asti. Erän loppuhetkillä Isku nousi kuitenkin taistelemaan, ja oli vähällä viedä ottelun viidenteen erään. Ensin Isku nousi aivan Lakkapään kantaan, selvitti kaksi ottelupalloa ja tasoitti erän tilanteessa 24-24. Molemmat joukkueet selvittivät kolme katkaisupalloa, mutta viimein Lakkapään neljäs ottelupallo tuotti tulosta. Passari Arash Dosanjh syötti viimeisen pallon ässänä kenttään.

­– Ihan ok peli meidän osalta. Kun vaikeuksia oli, niin ne johtuivat myös kaverin onnistumisesta. Ensimmäisessä erässä olimme vastaanoton ja hyökkäyksen kanssa pulassa ja teimme vääriä passivalintoja, ja siksi kaveri vei ansaitusti erän. Toinen erä oli tiukkaa taistelua, ja kolmas erä meni heti alussa meidän hyvään starttiin. Muuten jouduimme tappelemaan kunnolla. Keskihyökkäyksen ulottuvuus oli se miekka, jolla saatiin ne ratkaisevat pinnat raavittua. Neljäs erä oli varmasti ainakin yleisön kannalta miellyttävää katsottavaa, kumpi tahansa olisi voinut voittaa, Lakkapään valmentaja Vesa Kujanpää sanoi. Kujanpää tuurasi ottelussa Henri Tuomea, joka oli poissa henkilökohtaisen syyn vuoksi.

Isku kohtaa siis päätöskierroksella lauantaina 18.3. klo 17 Raision Loimun Pyynikin palloiluhallissa. Alkuviikosta selviää, taisteleeko Isku tuolloin pudotuspelipaikasta vai liigakarsintojen välttämisestä.

LähiTapiola-pisteet:

3 Andre Brown
2 Sakari Mäkinen
1 Jordan Or

Parhaat pelaajat: Arash Dosanjh (Lakkapää) ja Sakari Mäkinen (Isku)